Perussuomalaisten 1

Perussuomalaisten 1. varapj. Vesa-Matti Saarakkala on puhunut Seinäjoella pidettävässä Eteläpohjalaiset kylät -paneelissa mm. seuraavaa:

Paras-hanke karsii palveluita

Suomessa lama hoidettiin karsimalla julkista sektoria kovalla kädellä ja leikkaamalla tulonsiirtoja sekä tekemällä niihin pysyviä heikennyksiä.
EU-aikana lamavaihde on jätetty tietoisesti päälle ja päätöksenteko on vääristynyt niin, että kaikki ratkaisut sanellaan ns. kenttää kuulematta. Päätökset perustellaan tulevaisuudelle välttämättöminä vailla sen kummempaa konkretiaa. Tavallisen ihmisen rooli tämän päivän yhteiskunnassa on olla osa suurta pyramidia, jossa jokaisen kiven tulee olla samanlainen, eloton, tahdoton ja helppo, osa toisten suunnittelemaa rakennelmaa.

Ylimpänä pyramidissa on Bryssel, jonka linjauksia eduskunta virkamiehineen toteuttaa kyseenalaistamatta niitä. Kunnallishallinnossa virkamiehet ovat muuttuneet harmaiksi eminensseiksi, koska kunnallispoliitikot ovat unohtaneet pienen ihmisen ja kunnallisten palveluiden puolustaminen niin omassa kunnassaan kuin valtion suuntaan, aikana jolloin Suomi on rikkaampi kuin koskaan. Tilalle on tullut missiopolitiikka. "Kunnanisille" tarjotaan nyt mahdollisuutta niittää mainetta ja päästä historian kirjoihin tulosta takovina saneeraajina, joiden
kotkan katse näkee läpi tulevaisuuden utuisen verhon. Todellisuudessa nämä samat tahot ovat vain tuulten vietävissä olevia, lentotaidottomia tavallisia ihmisiä, joiden jalat ovat päässeet pahemman kerran irtoamaan maan kamaralta.

Kuntien reuna-alueiden kylistä on monissa tapauksissa muodostunut kehitysmaihin verrattavia saarekkeita, jonne kyllä luvataan erilaisia EU:n paperinpyörityskoneiston kautta kierrätettyjä hankerahoja, mutta samaan aikaan palveluita viedään kauemmaksi, tiestön annetaan rapistua, kyläkouluja lakkautetaan mielivaltaisesti ja maatalouselinkeinoa keskitetään teollisuudeksi, maataloustuottajan eläessä jatkuvassa epävarmuudessa. Politiikan iso linja aiheuttaa sen, että entistä harvemmalla kylällä on mahdollisuus säilyä elinvoimaisena.

Vallanpitäjien ristiriitainen viesti Suomen maaseudulle alueiden päätöksentekovallan lisäämisestä on omiaan vähentämään ihmisten uskoa maaseudun tulevaisuuteen. Kunta- ja palvelurakenneuudistus on valitettavasti harjoitetun politiikan johdonmukainen jatke, jonka keskeinen sisältö on keskittää, ulkoistaa ja yksityistää julkisia palveluita sekä käsitellä Suomen eri alueita tasaisena massana ja ihmisiä pelkkinä numeroina. Palveluiden luonne muuttuu ratkaisevasti, kun niiden laatu turvataan, mutta määrää karsitaan. Lähidemokratia etääntyy automaattisesti, kun päättäjien mahdollisuudet olla perillä koko toimintakenttänsä epäkohdista heikkenevät. Reuna-alueiden asukkaiden pääsy luottamushenkilöksi vaikeutuu äänikynnyksen noustessa isossa yksikössä, joiden luomiseen Paras-hanke tähtää.

Lisätiedot:
Vesa-Matti Saarakkala
puh. 050 919 6079
www.saarakkala.info