Perussuomalaisten 1

Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Vesa-Matti Saarakkala puhuu PerusS:n Etelä-Pohjanmaan piirin kevätkokouksessa Kurikassa tänään sunnuntaina 22.4. mm.

seuraavaa:

 

PERUSSUOMALAISET KASVU-URALLA

 

Kansantalous on elänyt nousukautta, mutta tavallinen pieni- ja keskituloinen suomalainen on köyhtynyt, ja kuntien palveluiden sekä tiestön on annettu rapautua järkyttävään kuntoon. Vanhat tavallista ihmistä ennen niin lujasti puolustaneet ja Suomen rakentaneet voimat kuten keskusta ja demarit ovat pääsyyllisiä viime aikojen valtakunnalliseen kehitykseen, joka tavalliselle suomalaiselle näyttäytyy pahoinvoinnin kasvuna. Valtapuolueilla on ollut kaikki mahdollisuudet korjata tilannetta koko 2000-luvun, mutta tärkeämpää kuin oikeudenmukaisuus ja inhimillisyys ovat olleet mallioppiluus EU:ssa, direktiivit, missiot, strategiat ja äärimmilleen viety tehokkuus sekä rikkaimpien ihmisten hyysääminen.

 

Ensimmäinen isompi varoitus on nyt kuitenkin tullut, kun demarit valtavista vaalilupauksistaan ja vastakkainasettelustaan huolimatta saivat kovan vaalitappion. On surkuhupaisaa, että samaan aikaan maan viralliset porvaripuolueet voittivat vaalit eli mikään ei muutu. Kuitenkin vaalitulos kertoo siitä, että kansa haluaa rehellisempää politiikkaa. Kaikkein pahinta on kansan mielestä valehtelu ja se, että taho, joka on tehnyt väärin omaa itseään ja muita kohtaan, vielä osoittaa syyttävällä sormella toisia.

 

Vaalituloksessa olennainen asia on myös se, että vasemmistoliitto ei edes oppositiosta käsin saanut lisättyä kannatustaan näinä aikoina, vaan kansa koki vasemmistoliitonkin menneen ajan korruptoituneeksi voimaksi, jolla on ollut aikaa näyttää kykynsä kahteen kertaan jopa hallituksessa, mutta joka ei puolueenakaan tiedä, mihin se on menossa. Sellaista puoluetta on vaikea sanaleikeillä, kuten oikeasti vasemmalla, tuoda kansalaisille tykö.

 

Se, että yli 30 % äänioikeutetuista ei käynyt lainkaan uurnilla, vaan äänestysaktiivisuus putosi tasolle, jolla se on ollut 1930-luvulla, on hälyttävää. 1930-luvulla Suomi ei ollut vielä hyvinvointivaltio ja silloin moni asia päätettiin muualla kuin demokraattisesti valitussa päätöksentekoelimissä. Suunta on nyt kohti 30-lukua, sillä koko ajan poliittista päätöksentekoa karsitaan poliittisin päätöksin ja markkinapäätöksentekoa lisätään. Jatkuvasti myös heikennetään kansallista päätöksentekoa ja luovutetaan valtaa maan rajojen ulkopuolelle, kuten EU:hun. Suomalaisten näkökulmasta katsottuna Neuvostoliiton tilalle on tullut Eurostoliitto. Kovan kommunismin tilalle on tullut järjestelmä, jonka reaktorin ytimessä on puhdasta kapitalismia. Alhainen äänestysprosentti tilanteessa, jossa Perussuomalaiset ottaa selkeän vaalivoiton, kertoo samalla siitä, mitkä mahdollisuudet Perussuomalaisilla on tilanteessa, jossa vanhat puolueet painivat keskellä uskottavuusongelmaa.

 

Vihreät muka uutena aatepuolueena osoittautuivat hallitusneuvotteluissa täydellisiksi sadeviitankääntäjiksi, mitä tulee niihin periaatteisiin, joiden perustalle liike on perustettu. Nyt tuon samaisen liikkeen perustalle, joka syntyi Koijärven aktiivien aloitteesta, rakentuvat myös Suomen tulevat energiaratkaisut, joissa ydinvoimalla näyttäisi olevan ensisijainen rooli. Osana porvarihallitusta vihreät ovat samalla tulleet ulos kaapista ja paljastaneet, että lopulta kyseessä on porvaripuolue, jonka perustulomallit ym. keskeiset teemat ovat vain pelkkiä keinotekoisia lisäaineita soppaan, jota kansalle syötetään.

 

Rkp hallituksen kiintiöpuolueena sai salkut, joiden avulla se pääsee toteuttamaan maahanmuuttopoliittisia linjauksiaan, joissa vastauksia maamme ongelmiin etsitään maan rajojen ulkopuolelta ja siten lakaistaan todelliset ongelmat maton alle. Näköjään on myös niin, että jos asia on muista puolueista kuin Perussuomalaisista kiinni, ruotsin kielen asemalla ja tietyillä suhteettomilla erityisetuuksilla on yhteiskunnassamme diplomaattinen koskemattomuus, eivätkä ne siten kuulu avoimen demokraattisen päätöksenteon piiriin.

 

Vanhojen puolueiden ehdokasasettelu ennen vaaleja ja mm. Paavo Väyrysen valinta ulkomaankauppaministeriksi kertoo siitä, että ainakin keskusta pelkää Perussuomalaisten kannatuksen jatkavan kasvuaan. Kuitenkin vanhat puolueet ottavat kovan riskin, jos ne yrittävät esittää jotakin muuta kuin, mitä ne oikeasti ovat. Tällaisilla tempuilla on hintansa, joka tulee myöhemmin maksettavaksi korkojen kera. Virta Perussuomalaisiin käy nyt niin keskeltä, vasemmalta kuin nukkuvienkin puolueesta. Kansa haluaa todellista vaihtoehtoa.

 

Lisätiedot

Vesa-Matti Saarakkala

puh. 050 919 6079